Hillaretki

Hillaretki Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulataan ja kiiruhdin hillamaille..." laulu soi mielessä kun lähdin kotoa hillaan. Heinäkuun alussa olin käynyt katsomassa hillamaita erämaapuron varrelta. Silloin ne olivat vielä tupella, mutta nyt tiedän niitten olevan jo kypsiä.
Pyöräillen Ajan polkupyörällä korkean vaaran päällä ihaillen ympärillä avautuvaa maisemaa. Ylhäällä on selkeää ja kirkasta, mutta kun tulen rinteeseen, näen laakson olevan vielä sumussa. Matkalla mietin mitä tämä Luontonuoret- hanke on merkinnyt minulle. Talvella käymäni koulutus tuntui jotenkin kaukaiselta kun aloitimme Ajokortti työelämään- kurssista. Siinä kävimme läpi työelämän pelisääntöjä. Miten haetaan työtä ja millainen cv pitää olla. Mitä ihmettä minä teen sillä cv:llä täällä erämaassa. Syötän karhulle sen paperin jos sellainen tulee vastaan. Niin... kaikilla pitää käydä samat asiat läpi, sitähän se on. Tiedänpä nyt mitä siihen pitää aikanaan kirjoittaa kun lähden opiskelemaan ja työelämään. Vaikka ei kyllä minua paljon huvita lähteä mihinkään kaupunkiin asumaan. Paljon mukavempi on täällä erämaan keskellä asua ja nauttia hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. Nyt ei ole pikitielläkään vielä liikennettä.
Erämaahan Vaaran alta matka jatkuu metsäautotietä keskelle erämaata, kohden kivikkopurovartta. Jätän pyörän piiloon kuusen juurelle vähän kauemmaksi tiestä, ettei kukaa nää mihin olen mennyt. Suoalue on vielä kostea sumusta ja yökasteesta. Jotekin mieli lepää täällä erämaan keskellä. Mieleen tulee se yrityskurssi talvella jossa piti suunnitella itselle yritystä. Toiset suunniteli leipomista ja lastenhoitoa, mutta minä suunnittelin luonnontuotteitten keräämistä. Keväällä kerättiin korvasieniä ja kuusenkerkkiä. Nyt on hillojen, tuon pohjolan kulta-aarteen vuoro. Kangaskaistaleen jälkeen tulee suo, jossa jo paistaa aamuaurinko. Yhtäkkiä ihan vierestä pelmahtaa riekko lentoon, esittäen siipirikkoa, menee vähän matkaa ja istuu suolle veokattaen äänekkäästi. Seuraan huvittuneena riekkoemon menoa ja arvelen poikasten olevan lähellä, koska emo esittää siipirikkoa. Otan varovasti pari askelta, niin maassa alkaa kuhina käydä. Pieniä riekon poikasia lähtee juoksemaan ympäriinsä piipittäin surkeasti. Nappaan kuvan kameralla ja jatkan matkaa jotta riekko-emo pääsee hoivaamaan pienokaisia suolla. Niin, täällä sitä ollaan erämaan keskellä, luonnon rauhassa.
Marikko Kivikkopurovarressa tiedän olevan hilloja. Olen kulkenut täällä pikkupojasta asti ja tunnen maaston kuin omat taskuni. Monet kerrat olen istunut puron äärellä ja mutustellut eväitä. Avosuolla ei ole hilloja kun keväällä kävi "loppasuu". Pakkasta oli kolmena yönä peräkkäin, niin avosuolta kukat paleltui. Purovarsikorvella tiedän hillojen säilyneen kuusikon suojassa. Heti kuusikon reunamilla on jo muutamia kypsiä herkkupaloja. Ensimmäinen kypsä hilla menee aina poimijan suuhun. Pitäähän se laatutarkastus tehdä. Hyvä on hilla, ei ole tuppihalla käyny.
Poiminta "Korpikuusen kannon alla oli mörrimöykyn pesä..." Täällä sitä ollaan mörriköykkyjen maalla. Kaikki hillat eivät kypsy yhtäaikaa, joten raat hillat jää odottamaan auringon sulosäteitä, jotta hillan kylestä punaisuus poistuu. Tosin on olemassa sellaisia hilloja, jotka ovat kypsänäkin punaisia. Sellaisten osalta ei voi muuta kun kokeilla ovatko ne pehmeitä. Kun hilla on kypsä, niin se lähtee kannasta nätisti nykäsemällä. Korpihillat ovat siitä mukavia poimia, että suurimmillaan ne painaa jopa 3 grammaa. Montako hillaa pitää olla, jotta saa sankon täyteen? Täysi sankko painaa 8 kg, joten pikanen laskutoimitus keskimäärin 2 gramman hillalla tekee 4000 hillaa. Päivän aikana pitää kumartua 4000 kertaa. Sankollisen poimii 8 tunnissa, joten 500 kumarrussa tunnissa, 8 kumarrusta minuutissa. Eipähän tarvitse lähteä jumppasalille, tosin ei minua sinne saakkaa millään ilveelllä. Mieluummin poimin marjoja, teen halkoja ja vaeltelen erämaassa
Limalöntti Suolla tapaa monenlaista ötökkää ja kasvia. Monet kerrat olen syötellyt hyttysiä ja kärpäsiä kihokeille, kun olen pitänyt taukoa. Niitä on kahdenlaisia kihokkeja. Pyöreitä ja pitkulaisia. Se on kyllä kumma, että ne ostaa juuri niitä pienempiä, eli pyöreälehtisiä. Miksei kelpaa se pitkulainen, niistä saisi tuplaten paremman tuoton. Keväällä suolla voi tavat pikkukuoveja, suokukkoja, kapustarintoja ja keltavästäräkkejä. Monenlaisia muitakin kaahlaajia, joista ei ota muut selvää kuin partaukot. Nehän ne niitä tiirailevat. Kuoviemo se on kumma lintu, kun se jättää poikaset ukkokuovin hoitoon ja itse lähtee etelään. Miksihän se ei viihdy täällä pohjoisessa ja poikastensa parissa. Taitaa olla oikea hunsvontti. Vaan tuopa ei ole hunsvontti, joka tuolla lentelee. Siellä liitelee sääskeläinen, eli sääksi, eli kalasääski. Taitaa olla pesä jossakin lähistöllä petäjän nokassa. Suolla kävellessä meinaan astua jonkun limalöntin päälle. Tuommosta en ole ennen nähnyt, Otan siitä kuvan ja tongin sitä varvulla, mutta minulle ei selviä mikä se on. Pitänee kysyä Luontoillasta.
Saalis Aurinko on kiertänyt jo pitkälle kun sankko täyttyy tuosta pohjolan kulta-aarteesta. Eväät on syöty purovarressa kaatuneen puun päällä kuunnellen veden solinaa. Jotenkin se tuntuu somalta kun tietää, että saa nauttia tästä erämaan rauhasta. Tänne sitä aina haluaa uudelleen ja uudelleen. Sankko on täynnä hillaa. Siitä maksetaan 15 euroa kilolta, joten 120 euron tienesti on taskussa. Jos olisin mennyt kesätyöhön johonkin muuhun paikkaan, saisin päivässä vain reilu 30 euroa. Tosin ei sitä joka päivä saakkaan tällaisia tienestejä, mutta luppeissa on monta reissua vielä luonnossa. Pakkaan sankon kansineen reppuun ja lähden kävelemään pyörälle.